Puutyö Ra-Pe

 

Olen Petri Rantanen, yksilöllisten puusepäntöiden valmistukseen erikoistunut puuseppä-artesaani. Pääosa työstä koostuu portaiden, ikkunoiden, ovien sekä säilytystilaratkaisujen tekemisestä ja asentamisesta. Myös muut yksilölliset työt kuuluvat valikoimiini. Voit kertoa idean tai antaa valmiit piirustukset. Räätälöin ratkaisun, joka täyttää yksilölliset tarpeesi ja toiveesi. Jokainen työ on minulle yhtä tärkeä.

 

Opiskellessani puuseppä-artesaaniksi ihastuin eri puulajeihin ja niiden ominaisuuksiin. Puulajien erilaisuus ja värimaailma jaksavat viehättää yhä yli 25 vuoden jälkeenkin. Yrittäjäksi ryhdyin vuonna 1999, kun perustin oman yrityksen Puutyö Ra-Pe. Yrittäjäksi ryhtyminen oli minulle luontainen valinta. Olen syntynyt yrittäjäperheeseen ja oppinut jo nuorena, että oli yrittämisen ala mikä tahansa, tärkeintä on asiakkaiden tyytyväisyys.

 

Pitkä ura puuseppänä on opettanut miten tärkeää on saada asiakas kertomaan toiveensa. Valmiin lopputuloksen täytyy myös lunastaa nämä toiveet.

 

Tavoitteenani on tehdä tänään huomispäivän antiikkia ja perintöesineitä!

 

        PORTAAT

               OVET

               KALUSTEET

              ULKOKALUSTEET

             PATTERINSUOJAT

          MUUTA

Lähetetään lomaketta...

Virhe palvelimessa.

Lomake vastaanotettu.

Puutyö Ra-Pe Ky

 

Petri Rantanen

050 - 366 8281

petri.rantanen {a} puutyorape.fi

 

Jäppiläntie 2, 07500 Askola

y-tunnus: 1534872-0

© puutyorape  / qmac 2018